Uutta yhteisöä etsimässä

Hei Jouko,

Minulla on meneillään operaatio lukemattomien kirjojeni poislukeminen. Siispä tartuin vasta nyt joululahjaksi saamaani kirjaasi Uutta yhteisöä etsimässä.

Viime talvena luin Hanna Ranssi-Matikaisen väitöskirjan Yhdessä sittenkin, joka jotenkin tyyliltään muistutti kirjaasi. Molemmat vankkaan tietämykseen ja runsaisiin lähteisiin perustuvia. Minun kaltaiselleni alemman korkeakoulutason ihmiselle varsin vaativaa luettavaa, mutta jotain pystyin kirjoistanne saamaan.

Sinun kirjassasi minua ihastuttaa ensinnäkin se valtava tietomäärä, joka Sinulla on. Laskin, että lähdeteoksina mainitsemiasi kirjoja oli yli 200, mikä tietenkin sai ensin miettimään, että mikä tässä on omaa ja mikä lainattua. Mutta kai se niin on, että pyörä on jo keksitty ja kaikki on jo sanottu, hyvä se joka pystyy edes omassa päässään yhdistelemään tämän valtavan tietomäärän.

Historiallinen tieto Platonista, Sokrateesta ja vaikkapa Macchiavellista alkaen oli kuin olisi vanhoja tuttuja tavannut. Jotain muistui kouluajoista. Tuula luki aikoinaan kovasti valtiotieteellisen pääsykokeisiin ja silloin selailin hänen pääsykoekirjojaan ja ne tuntuivat todella mielenkiintoisilta. Muutenkin olen sitä mieltä, että ymmärtääkseen tätä päivää, on tunnettava historiaa. Joitain asioita välttääkseen ja toisista ottaakseen oppia.

Eri liikkeitten analysointi oli minulle hyvää tietoa. Jopa niin, että minun pitäisi ottaa tämä oppikirjana, mitä en tietenkään tee, olenhan sen verran laiska. Opiskeluajoista minulle jäi paha tapa pikalukuun, jolla pääsi hyvin tenteistä läpi, mutta tieto ei jäänyt päähän sitä taakoittamaan. 😊 Ihan samoin kuin Hannan kirjasta jäi tuntu, että avioliittotyön oikeutus sai perusteita hänen kirjastaan, niin samoin Sinun kirjastasi saa halutessaan argumentteja ajatelleessaan islamia, vihreitä ja kommunisteja. Minä en ole tyyppi, joka antautuisi näiden kanssa väittelyyn, mutta siihenkin kirjasi valmentaisi hyvin.

Pidin kovasti loppupäätelmistäsi. Siihenhän lopputulokseen väkisinkin tulee, että ihmiskunta on sössinyt tämän maailman niin pahoin, että lopullinen hyvä uusi yhteisö todellakin on odotettavissa vasta tuonpuoleisessa. Utopialandiaa ei ole, mutta oman ympäristönsä kai saa niin hyväksi rakentaa kuin mahdollista. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että kristinusko antaa parhaimmillaan siihen parhaat mahdollisuudet. Vallitkoon maassamme oikeus ja anteeksiantaminen aina.

Anteeksi, jos oppimattomuudessani olen ymmärtänyt väärin tai loukannut ajatuksiasi, halusin vain antaa palautetta, että luettu on ja ymmärretty mitä ymmärretty!

(Vähemmän) lämpöisin terveisin myös Ritvalle

T Riitta

Sade

Koko toukokuun iloitsin kauniista aurinkoisista päivistä. Muistelin viime vuoden sateista kesää ja mietin, että pitää ottaa jokaisesta aurinkoisesta päivästä kiinni. Nautin valoisuuden lisääntyessä ja iloitsin auringonpaisteesta, joka tervehti minua aamuisin. Illalla istuin parvekkeella ilta-auringon viimeisten säteiden osuessa koivun latvoihin ja häikäistyin mahtavammasta bling blingistä, jonka rinnalla meidän maalliset valoshowt kalpenevat. Minulla on pieniä tyttärentyttäriä, jotka ovat kaiken kiiltävän ja pinkin perään. Mutta tuo luonnon kauneus yksinkertaisuudessaan voitti kaikki Glitterin tuotteet ja esiintymislavojen spektaakkelit.

Sadetta ei siis tullut.

Sade ja sato ovat lähellä toisiaan. Vanha viisaus sanoo, että ennen juhannusta sataa laariin, Juhannuksen jälkeen laarista pois.

Kun siis olen iloinnut sateettomista päivistä, se onkin ollut jollekin toiselle katastrofaalista. Emme voi valita milloin sataa, milloin paistaa. Lasten ollessa pieniä olimme Ahvenanmaalla kesälomalla. Iloitsin, kun yöllä satoi ja samoin ripsautti sadekuuron kun istuimme lounaalla. Muuten paistoi. Sellainenhan meille sopi.

Näistä sääasioista on paljon Raamatussa. Samoin näitä tuntoja on ihminen kerryttänyt mm virsikirjaan.

Suuri osa on ihmiselle suotuisaa tekstiä kaikesta siitä siunauksesta, mitä Jumala meitä luonnon välityksellä antaa.

Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa. (Ps. 84:7) Hän peittää pilvillä taivaan ja lähettää maan päälle sateen, hän panee versomaan vuorien ruohon. (Ps. 147:8) Herra on voimallaan luonut maailman, asettanut viisaudellaan maan paikoilleen, levittänyt taivaan taidollaan. Kun hän käskee, taivaan vedet alkavat kohista. Hän nostaa pilvet maan ääristä, lähettää salamat tekemään tietä sateelle, tuo tuulen kammioistaan. (Jer.10:12-13)

Mutta on myös kertomuksia siitä, millä tavoin Jumala voi käyttää luontoa puhuttelemaan ihmistä ja auttamaan häntä kääntymään pahoilta teiltään. On myrskyä ja raekuuroja, on tulvia ja luonnonkatastrofeja. Joudumme toteamaan, että luonnonvoimat eivät ole hallittavissamme.

Elia kohtasi Jumalan luonnossa, vasta hiljaisessa huminassa hän kuuli.

Herran ääni sanoi: "Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi." Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä.  12 Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. 12. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. (1.Kun. 19:11-12)

Minä ajattelen tosin, että Jumala toki on kaikissa elämämme myrskyissä ja maanjäristyksissä ja tulenlieskoissa, mutta ne eivät ole hänen viimeinen sanansa. Lopultakin hän puhuttelee meitä lempeästi ja hiljaisesti, aina emme vaan huomaa sitä.

Olen kyllä ihmetellyt viikkokausien sateettoman kauden aikana, että vaikka nurmikot ja pellot ovat kärsineet, niin luonto kuitenkin on syvän kesäisen vihreää. Talvihan oli runsasluminen ja vedenpinta monessa järvessä kymmeniä senttejä normaalia korkeammalla. Pohjavedet ovat riittäneet puiden ja pensaiden juurille.  

Jotenkin minussa kutkuttaa itsetutkimus siitä, mitä tämä hengellisesti merkitsee. Minussa kuolee jotain vedenpuutteesta. Perususko kyllä säilyy, se kumpuaa sieltä ikiroudasta, mutta hentojen nurmikukkien ja heinien kuolema vie herkkyyttä ja synkkämielisyys pääsee voitolle. Onko näin?

Saamme rukoilla viljelijöiden ja samalla itsemme puolesta, että satoa ei kohtaisi täydellinen tuho alkukesän vedettömyyden takia. Ja että osaisimme laskea päivämme oikein.

27.6.2018

Särkynyt

Oikeastaan olen alkanut inhota laulua "Särkynyt saviruukku". Se saa minut tuntemaan itseni sirpalekasaksi jätetunkiolla. Tietenkin ymmärrän sen analogian ja vertauksen saviruukkuun, josta Savenvalaja tekee aina vaan hienompaa posliinia jauhamalla sirut aina uudestaan saveen. Ymmärrän senkin, että ihminen ei lopultakaan ole muuta kuin hiekanjyvä vesisangon uurteessa. Mitättömyys ja ilman merkitystä.

Pari viikkoa sitten lapsenlapsi Ronja kävi kylässä. Äitinsä on tarkka lasten tv:n katselusta, joten lapsukainen käyttää mummaa hyväkseen:"Eikö katsottaisi lastenohjelmaa!". Löysimme videon Helinäkeijusta.

Keijujen valtakunnassa oli tapana viettää kerran vuodessa juhlaa, jossa keskeistä osaa näytteli Kuukivi, sinistä valoa säteilevä iso ovaali jalokivi, taikakivi. Kukin keiju sai vuorollaan kunnian valmistaa Kuukivelle sauvan, jonka päähän Kuukivi olisi istutettu.

Omalla vuorollaan Helinäkeiju valmisti innoissaan sauvaa ja saikin kauniin sellaisen aikaan.

Mutta voi kauhistus! Juuri kun Kuukiveä kiinnitettiin sauvan päähän, se putosi lattialle ja särkyi pieniksi palasiksi. Palaset vain kimmelsivät ja hehkuivat lattialla. Mikä epätoivo Helinäkeijulla!

Juhlapäivä lähestyi, jossa Helinäkeijun piti esitellä sauvaluomuksensa. Filmiä katsovan aikuisenkin epätoivo lisääntyi: Miten tästä tragediasta selvittäisiin?

Juhla alkaa ja Helinäkeiju esittelee luomuksensa. Hän on kerännyt sirut ja istuttanut ne yksi kerrallaan sauvan päähän pieniin oksiin, joissa muodostuivat sinistä valoa loistavaksi puuksi. Ihastuttava näky! Mikä kekseliäisyys!

Voisinko ajatella mieluummin olevani pala arvokasta timanttia.

Nyt sitä ollaan eläkkeellä

Eläkkeelle jäin 1.2.2013. Siihen päivään mennessä ei eläkepäätös ollut tullut, joten soitin Kevaan. No kiirehditään. Hätää minulla ei ollut sillä olin saanut tammikuun palkan ja lomakorvauksen, joista tosin oli mennyt muhkea vero. Muutaman päivän kuluttua huolestunut virkailija soitti, että mitä saatteko te Saksasta eläkettä. No saan, mutta se on vapaaehtoista, onneksi. Sillä jos olisin anonut ja saanut Saksan valtiolta eläkettä niin sen jälkeen täällä tekemääni työtä olisi verotettu eläkeläisaikana tehtynä. Ymmärsin, että superbonukset olisivat jääneet pois. Nyt eläkkeekseni tuli 1400,.- lisäksi tulee 42 euroa Saksasta ja alivuokralainen maksaa minulle 200 kuussa. Joten kyllä tässä alkuun pärjätään. Menin sitten verotoimistoon pyytämään uutta prosenttia ja yllätyksekseni se oli 12 %. Eihän niin pienestä ole kuultukaan! Kuulemma sen takia kun alkuvuodesta maksoin niin paljon. Mikäs siinä.

Eläkkeelle siirtymistä en ole niin paljon ehtinyt miettiä, sillä joulun alla kuoli äiti. Hänen kuolemisensa oli oikeastaan helpotus, sillä hän oli heikentynyt ja huonontunut niin paljon. Hautajaiset menivät sivistyneesti. Vähän jännittäen lähetin sisaruksille tiedon, paljonko rahaa hänen tilillään on, mutta mitään noottia ei tullut. Perunkirjoitusta jännitin, että tuleeko siellä sitten sanomista. Mutta ei tullut. Perinnönjakoa ei voinut tehdä samalla kerralla, sillä yksi perinnönsaajista on itsekin edunvalvottu, joten hänen osaltaan pitää olla valtuutus, jota ei saa ennen kuin perunkirjoitus on tehty.

Olen ollut nyt vapaana vajaat kolme viikkoa ja tänään on ensimmäinen päivä, jolloin on vähän ikävää. Mielessä pyörii niin monta asiaa, että en osaa aloittaa mitään. Tein äidin päätöstilin, siitä odotan tietoa. Veroilmoitus pitää tehdä. Metsäveroilmoitus pitää tehdä, arvonlisäveroilmoituksen tein jo. Viime vuonna sain siitä sakkoa, kun en ollut tehnyt ajoissa. Saksaan piti lähteä, mutta en saa aikaiseksi. Äidin uurnanlasku pitkittyy. Ehdotin pääsiäistä, mutta yhdelle sisarelle se ei käy.

Olen kiinnostunut kulttuurista. Tilasin Pikeltä lipun Kristine från Duvemålaan ja varasin Viulunsoittajan katolla, jota menen Mallan ja Karin kanssa katsomaan. Nythän sitä on aikaa.

Poden henkistä krapulaa siitä, että enhän minä töissäkään oikeastaan paljon mitään saanut aikaiseksi.

Luen kirjoja, pari päivää sitten kävin kirjastossa ja toin kolme kirjaa, joista kaksi on jo luettu. Kolmas, Sakari Topeliuksen Maamme kirja, on  meneillään. Se kertoo toisesta maailmasta kuin nykyisemme.

Myrskyn silmässä

Miten joku juuri kertoi, että pyörremyrskyn pauhatessa sen sisälle jää rauhallinen paikka. Minä saan olla tuossa myrskyn silmässä - mutta miten paljon koenkaan sitä, että ympärilläni viuhuvat kauheat tuulet. Miten voisinkaan kertoa kaikista niistä lähimmäisistäni, joiden elämässä myrsky raivoaa kovemmalla tai pienemmällä vauhdilla:

Aloitanko Susannasta:

Tänään hän soitti, vaikka lapsistani hän on se joka harvimmin soittaa. Joskus soittaa kun tarvitsee lapsilleen hoitajaa, vaikka kovin usein hän ei heitä jätä. Muutaman kerran on miehensä kanssa lähtenyt ravintolaan tai kerran jopa Ruotsinristeilylle kahdeksi yöksi. Mutta tänään asia oli vakava. Jenna, 5-v, on ollut tietokonetomografiassa ja tänään Susanna ja Jani olivat kuuntelemassa lastenklinikalla kirurgia. Tai heitä oli ollut jopa kaksi. Jennalla on todettu pikkuaivojen epämuodostuma, jota en oikein ymmärtänyt. Se ei ole toistaiseksi mitenkään haitannut elämää, ellei pienikasvuisuus, johon Jenna saa kasvuhormonia, jotenkin liity siihen. Nyt oli löydetty selkäytimen yläosasta vesirakkula. Senkään ei pitäisi pahemmin vaivata, mutta se pitää kuitenkin leikata lapsena. Oli ehdotettu leikkausta puolen vuoden päähän.

Jenna on ollut lapsi, jolla on ollut pienen elämänsä aikana eniten sairaalakäyntejä meidän perheestä. Parivuotiaana hän joutui useaan otteeseen sairaalaan. Yleensä sellaisesta syystä, että oli tullut joku flunssa tai kuume jota kesti kolme päivää ja jouduttiin menemään lääkäriin, että isä tai äiti saisi hoitolomaa. Siellä havaittiin, että tulehdusarvot ovat korkealla. "Tulkaa huomenna ja mitataan uudelleen". Huomenna tultiin ja tulehdusarvo oli niin suuri, että passitettiin suoraan sairaalaan. Siellä sitten annettiin parin päivän ajan antibioottia milloin mihinkin tulehdukseen ja sitten parani ja pääsi kotiin.

Tuula-täti sanoo Jennasta, että siinä on kuin ampiainen. Sitkeä surisija. - Ei hän enää ole niin pisteliäs kuin pienempänä, jolloin hän oli mahdottoman ujo ja äidissä riippuva. Nyttemmin hänestä on kasvanut oikein sosiaalinen typykkä. Kyselykausikin on mitä melkoisin.

Vaan se hänen kyselykautensa juuri ei siskoa miellytä. Nea taas on suvun rähinöitsijä. Pienempänä hän oli aina se, jolla oli jotain nyrjällään. Ja on vieläkin. Paha tuuli iskee nopeasti ja armottomasti. Miten häntäkin voisi auttaa?

Hometalo

Niinhän siinä kävi, että myymäni äidin omakotitalo osoittautui homeiseksi. Näin on ostaja tutkituttanut ja lähettänyt laskun minulle. Olin hänen kanssaan puheissa ja sain sen käsityksen, että me olisimme 100 prosenttisesti korjausvelvollisia. Tällaisen yhteenvedon kirjoitin, hänen noottinsa vinolla:

Anne P

                                                                                                             13.7.2012

- KATU 18:n  HOMEVAHINKO

Hei,

Olen tänään saanut vihjeitä siitä, miten tässä yhteisessä asiassamme pitää edetä:

1.      Ostajan pitää tehdä kirjallinen korjausvaatimus.

- Voin tehdä kirjallisen vaatimuksen, onkohan siihen joku valmis pohja olemassa?

2.      Ostaja avauttaa seinät ja toteaa korjaustarpeen laajuuden.

Kaupungin viranomaisille ei teetetty hometutkimus riitä, vaan tarvitaan ensin seinien avaus sisäpuolelta, vahingoista otetut valokuvat ja sen kaltainen lisäkonkretia.

- Seinät on avattu, mutta korjaustarpeen laajuuttahan ei voi tässä vaiheessa tietää.

3.      Ostaja hakee kaupungilta rakennuslupaa, mikäli korjaustöissä tarvitaan rakenteiden uusimista. Muutenkin hän ottaa yhteyttä kaupungin rakennusvalvojaan Pertti P:hen, jonka sijainen on Juha L  nyt kesäloman aikana.  (Rakennusvalvontavirasto huone 120.)

-          Olen ollut yhteydessä jo aiemmin keväällä Pertti P:hen, joka minulle puhelimitse antoi ohjeita, että minun on otettava yhteyttä myyjän, koska kyseessä on sen luontoinen vahinko, että se kuuluu 5 vuoden ajan myyjän vastuulle.

Mikäli kysymys on terveyshaitasta, L  kertoi myös mahdollisuudesta saada terveyshaitta-avustusta ARA:lta (Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus). Hänen mukaansa tällainen avustus on jopa 70 % kuluista.

-          Myös tätä asiaa olen jo keväällä selvittänyt puhelimitse, jolloin minulle sanottiin, että ARA:n myöntämää korvausta ei voi saada jos myyjällä on korvausvastuu, eli käytännössä sen 5 vuoden ajan.

Tarjouksia työn teettämiseksi voisi kysyä liikkeiltä, jotka ovat vähintään T:mejä, mutta mieluiten sellaisilta, joista koko palvelu (virheen toteaminen, korjaustöiden tekeminen, lupien hankkiminen, vastaava työnjohtaja) voidaan saada ”samalta luukulta”, kuten esim.

-          Hannu Sarjanoja, hannusarjanoja@hotmail.com, puh. 0400-827 063

-          Maalausliike E Heiskanen Oy, e.heiskanen@e-heiskanen.fi, puh. 05-432 2100 tai

-          Maalausliike V Lääperi Oy, maalausliike@vlaaperi.inet.fi, puh. 05-472 5101

- Tässä asiassa olen samaa mieltä, korjaus on teetettävä asiantuntijalla, jolla on tietotaito

homekorjauksiin… tässä linkinkissä  lisäksi eräs ehdotus, tämän alueen ehkä ainoa, jolla on tietoutta tehdä koko homma ”samalta luukulta” mm. Imatran kaupunki käyttää tuon Polygonin palveluja, kun heiltä kysyin mahdollisia korjaajia tällä seudulla. Heiskanen taas on tehnyt remonttia täällä poliisilaitosella, joten lienee luotettava sekin.

http://www.polygongroup.fi/goto.php?id=1737&pg=Yhteystiedot&sess=+A575E4155591D+658+E1F56405014+F415F465E1B165514+D4B5E465956+9+25C55+F+C42

4.      Olin yhteydessä myös kuluttajaneuvontaan, josta sain seuraavia tietoja:

Lopullisessa laskussa otetaan huomioon myös talon ikä, korjatun kohteen tason korotus, joissain tapauksissa alkuperäinen edullinen kauppahinta. Tilaamaasi hometutkimusta en voi edunvalvojana suoralta kädeltä maksaa, vaikka loppupeleissä siitä osa tulleekin myyjän maksettavaksi.

-Olen myös ollut keväällä yhteydessä kuluttajaneuvoja Marketta H:hon, jonka mukaan kuluttajansuoja ei ota virallisesti kantaa kahden yksityishenkilön välisiin kauppoihin, vaikkakin kaupat on tehty kiinteistövälittäjän kautta.

Koska hometutkimukset kuuluvat olennaisena osana homevaurioon, joka on myyjän vastuulla, katson, että tämä lasku kuuluu myyjäpuolelle. Olen jo itse maksanut jatkokuntotutkimuksen ja laborarionäytteiden laskut, jotka olivat n. 500 €.

Yhteisessä ikeessä

Riitta A

… ja samassa liemessä!

Anne P

Eläkeikää lähestyessäni huomaan tekeväni jonkinlaista välitilinpäätöstä. Huomaan mm, että moni aloittamani projekti uhkaa jäädä kesken. Tässä haluan tuoda esille yhden:

Kuka muistaa kirjamyyntimme: Aikojen alussa keksin idean, jossa jumalanpalveluksen jälkeen pidettiin auki kirjamyyntiä. Seurakuntalaisilla oli mahdollisuus ostaa kirjoja ja niistä tuleva voitto piti ohjata lähetystyölle. Idea sai alkunsa siitä, että vuosibudjettiin oli varattu kirjallisuuden hankkimista varten 20 markkaan, mikä ei silloinkaan noin 30 vuotta sittenollut kovin suuri raha. Ja minä kun pidän lukemisesta! Päätin, että ostan kirjoja myyntiin ja varovasti selaillen luen ne ensin ja myyn sitten. No paljon siitä hankkeesta ei herunut, kaikessa bisneksessä pitäisi olla asialle antautunut ihminen ja useampikin. Sellaisia ei löytynyt tarpeeksi. Epärealistinen ajatus alunperinkin. Ja sittemmin ruvettiin vaatimaan alv:n maksamista. Meni liian vaikeaksi. Mutta jotenkin omilleen päästiin, niin että niitä kirjoja on edelleenkin lahjakirjoiksi annettavana.

Kirjoja on toimistolleni siunaantunut muullakin tavalla: Viime viikolla paperivarastosta putosi liian raskaasti lastattu hylly alas – onneksi ketään ei jäänyt alle – ja varastoa alettiin siivota. Takimmaisessa nurkassa on kirjahylly, jonka luokse aikoihin ei kukaan ole mahtunut. Siellä on hengellistä kirjallisuutta, vanhoja virsikirjoja ja kirkollisten toimitusten kirjoja. - Jotkut teistä tietävät, että sellaisia kirjahyllyjä löytyy yhdestä sun toisesta muustakin seurakuntatilasta. Joitakin olemme kaikessa hiljaisuudessa tyhjentäneet divarille.

Mutta kuka tänä päivänä enää kirjoja lukee: Kirjastot tosin voivat edelleenkin hyvin, mutta vanhoja kirjoja ei ota antikvariaatitkaan vastaan. Energiajätteeksi taitavat mennä suurin osa. Niiden löytyneiden vanhojen kirjojenkin kohtalo on kuormalava, ellei muuta keksitä. Minulla tosin elää edelleenkin haave, että ne joutilaat kirjat löytäisivät ystävänsä. Minä haluan laittaa kirjoja vaikka kirkon aulaan näytille ja ostettavaksi/otettavaksi ja luettavaksi. Sieltä saattaa löytyä aarteita. Tulkaa tekemään löytöjä!

Viehtymykseni kirjoja kohtaa juontuu siihen, että kirjoitetusta sanasta löydän ajatuksia, joita itse en olisi keksinyt, mutta jotka heti nähtyäni allekirjoitan. Iloitsen siitä, että joku muu on osannut kuvata sydämeni kaipuun.

Sana on väkevä. Sanottu sana nostaa tai painaa alas. Iskee kuin ruoska tai lohduttaa kuin äidin käsi. Kirjoitettu Sana Raamatussa on elämämme ruokaa, väkevää ruisleipää, joka pitää meidät tiellä.

Joh 1:1-5 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.

Jo alussa Sana oli Jumalan luona.

Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.

Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.