Neulottu pyyheliinapitsi

Juhla ja juhannus

Suunnitelma A oli se, että torstainaamuna olisi polkaistu matkaan ja lähdetty Savonlinnaan veneelle. Harrilla on siellä sellainen 8 metrinen Bella. Mutta sääennuste lupasi ja piti lupauksensa: juhannuksena poliisin toivesää, sateista, kylmää - hyvä ettei lunta satanut. Olin todella pettynyt kun emme sitten lähteneetkään. Joten suunnitelma B. Se sisälsi torstaina siivousta kotona, sitten Harri tuli syömään siskonmakkarakeittoa ja illalla käytiin Esan, Elinan, Ella-Marian ja Elisen luona kylässä. Siihen liittyi "kiva" episodi; Harri lähti sinne, oli ollut puhetta että he siirtävät Esan taksin halliin ja hän käy siellä vaan nopeasti kahvilla. Minä jäin tekemään perunasalaattia. Vähän ajan kuluttua Esa soittaa, että mitäs sinä et tullut mukaan, että hän tulee hakemaan. Minä laittauduin valmiiksi - enkä päässyt ovesta ulos. Harrilla on tapana pitää ulko-oveaan takalukossa, ja takalukkoon se oli mennyt nytkin. Minulla ei ollut avainta, joten siellähän pysyin. Piti soittaa perään että tuokoon avaimen myös. Naurusta ei meinannut tulla loppua, kun Esa sanoi että "Ei kerrota lehdistölle". - Perjantaina siivottiin Harrin luona ja lähdettiin käymään Hyvinkäällä Tuulan ja Rikun luona. Mammu oli soittanut, että otanko Nellin hoitoon kun hänen pitää mennä töihin ja olin luvannut siksi päiväksi. Joten Antti toi Nellin ja lähdimme, ensin kaupan kautta ja sitten Myrtsin kautta hakemaan lisää vaatteita, ilma oli niin kylmä ja sateinen. Timo ja Astakin tulivat Urheilukadulle ja syötiin siinä. Harria oli ehditty myös pyytää ystävänsä luo lettukesteille ja kotimatkalla päätettiin, että minä jään Nellin kanssa sieltä pois. Mammu oli näet vaikuttanut niin stressaantuneelta puhelimessa että päätin ottaa Nellin yöskikin. Harrilla oli näet määrä mennä lauantaiksi ajamaan Esan taksia. Ilta meni Nellin kanssa ihan hyvin. Lauantaina nukuttiin varttia vailla kymmeneen, joten kirkkoon ei olisi ehditty, eikä Nelli olisi halunnutkaan. Katsottiin Risto Räppäri kahteen kertaan, jonka Tuula oli antanut lainaksi. Ja varsinainen yllätys oli kun Mammu ja Antti tulivat: he olivat ostaneet kultasormukset, eli oli menty sitten kihloihin! Juotiin siinä kahvit kun hakivat Nellia ja jälkeenpäin huomasin, että en tiedä Antin sukunimeäkään. Juteltiin Mammun ja oletettavasti Nellin ADHD:sta. Mammun hoidot on alkaneet ja hän on saanut apua lääkityksestä. Nelliä yritetään saada hoitoon.

Ateriayhteys

Lähetyssanomissa 5-6/2009 TT Kati Kemppainen , joka toimii projektikoordinaattorina Tansanian ev.lut kirkon Tumaini-yliopiston Iringa Collegessa kirjoittaa:

”Työpaikallani Tumaini-yliopistolla toimi talouspäällikkönä monen vuoden ajan muuan nuorehko nainen. Hän oli poikkeuksellinen siksi, että ikänsä ja sukupuolensa takia hänen ei olisi pitänyt voida olla tuossa asemassa – eikä se helppoa ollutkaan. Katsoin ihaillen, kuinka hän pää pystyssä selvisi monenlaisesta hiillostamisesta ja kyseenalaistamisesta. Kysyin kerran, miksi hän oli niin toisenlainen kuin kukaan muu tuntemani tansanialainen nainen. Mistä tuli tuo itsevarmuus ja rohkeus puhua vanhempien miesten edessä? Kuinka hän oli niin luja? Kuinka hän ei säikkynyt niin helposti?

Lilianin vastaus muutti kaikki siihenastiset oletukseni siitä, miten Afrikan naisia pitäisi ”auttaa”. Hän sanoi: ”Ystäväiseni, minä olen tällainen siksi, että isäni söi joka päivä kanssamme.”

”??”

”Kyllä, söi. Meitä oli perheessämme monta tyttöä ja pari poikaa. Isäni oli korkeasti koulutettu lääkäri, joka piti itsestään selvänä sitä, että tytöt ovat yhtä arvokkaita kuin pojat. Hän kokosi meidät joka ilta ruokaöpöydän ääreen, ja siinä sitten keskustelimme kaikista mahdollisista asioista: politiikasta, tieteestä, uskonnosta, maailman tapahtumista. Hän halusi tietää, mitä mieltä olimme. Hän arvosti mielipiteitämme ja antautui pitkiin keskusteluihin kanssamme. Isäni oli sivistynyt ihminen, joka arvosti tyttäriään. Hän opetti minua ottamaan asioista selvää, muodostamaan mielipiteeni, puolustamaan kantojani ja ennen kaikkea puhumaan pelkäämättä miesten läsnä ollessa.”

Tansanialaisessa perheessa on vielä tänäänkin varsin tavatonta, että perhe söisi yhdessä. Tavallisin käytäntö on, että isälle ja pojille katetaan ruoka olohuoneeseen, kun äiti ja tyttäret syövät keittiössä. Olohuoneessa ruokailevat saavat itsestään selvästi parhaat palat ateriasta, keittiön väen kohtaloksi jää huonompi ruoka. Viime aikoina on yleistynyt se, että perheen isä ja äiti syövät yhdessä ja lapset keskenaan eri huoneessa ja kenties eri aikaan. Koko perhe kokoontuneena yhtä aikaa aterialle on harvinaista.”

Onko naisten empowerment, voimaannuttaminen, näin pienestä kiinni? YK:n vuosituhattavoitteissa puhutaan naisten tasa-arvosta. Asian äärellä voisi vaipua epätoivoon – mahdotonta! Mutta entä jos pieni saakin aikaan suurta? Entä jos kaikki alkaakin siitä, että isä suhtautuu tyttöriinsä kuten Lilianin perheessä tapahtui? Kun työssämme pastori Kipangulan kanssa pidämme avioliittoseminaareja, kehotamme vähän väliä perheitä syömään yhdessä. Yhdessä syöminen on ensimmäinen lisääntyneen perheyhteyden merkki, ja siitä on vain kukonaskel naisten ja lasten asiaan. Kun pastori haluaa opettaa naisten arvoa, tasavertaisuutta ja oikeuksia, hänen menetelmänään on lähestyä asiaa miesten kautta. Hän maanittelee, houkuttelee ja väliin uhkaileekin – maalaa värikästä kuvaa siitä, miten oikeasti miehet hyötyvät siitä, että nostavat vaimonsa rinnalleen.

Naisten asema yhteisöissä on miehistä kiinni oleva asia. Naisten ei ole vaaratonta alkaa ajaa huomiota herättävästi omia oikeuksiaan. Se vie heidät helposti vain entistä ahtaammalle, ainakin lisää kotona annettuja selkäsaunoja.

”Kun koulutat naisen, koulutat koko kylän”, on tuttu sanonta. Ajatus tässä lienee se, että muutos saadaan aikaan naisten kautta. Rohkenen kuitenkin olla osittain eri mieltä. Tämä kyllä pätee asioihin, jotka perinteisesti kuuluvat naisten elinpiiriin: hygieniaan, terveydenhoitoon, ruoanlaittoon, lastenkasvatukseen. Mutta entä kun halutaan suurentaa piiriä talouteen, politiikkaan ja päätöksentekoon? Jotta rohkeita Lilianeja saaataisiin enemmän, tarvitaan miehiä, jotka sanovat: Syödään yhdessä!

Koulukiusaaminen

Valmistelen rippikoulutuntia koulukiusaamisesta. Tänä keväänä siitä on ollut paljon kirjoituksia Helsingin Sanomien yleisönosastossa. Siellä ovat kirjoittaneet sekä kiusaajat että kiusatut. Kiusattujen osa on ollut monessa tapauksessa katala, jotkut sanovat elämänsä menneen kokonaan pieleen, on tullut paniikkihäiriötä ja kaikennäköistä vaivaa, joka on eristänyt elämästä. Joku kirjoitti ettei uskalla mennä lentokoneeseenkaan. Mutta ei kiusaajankaan osa ole aivan ongelmaton. Joku katuu kovasti ja haluaisi pyytää anteeksi, mutta ei saa. Pahinta kiusatun kannalta näyttää olevan se, että kiusaaja ei edes tiedä miten syvästi hän on haavoittanut. - Mielenkiintoista on minusta se, miten kuitenkin uhrilla näyttää olevan niiden kirjoitustenkin mukaan kaksi tietä, kuoppaan jääminen tai sieltä ulos pääseminen. Selviämistarinoissa on usein auttanut joku ulkopuolinen taho, joka on tullut apuun. Eräs havaitsi itsekin, että ei hän oikeasti ole niin huono, kuin kiusaajat antavat ymmärtää ja hän pääsi rakentamaan elämäänsä omalla ohjauksellaan. - Haluaisin ottaa tämän aiheen puheeksi rippikoululaisten kanssa ja tuoda lääkkeeksi sen, että Kristuksessa jokaisella on oma ainutlaatuinen arvonsa, jota toisen ei ole lupa halventaa. "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne".

Harmaata

Lämpötila romahti viikonlopun helteestä. Odotin aamulla bussipysäkillä ja palelin. Olin jättänyt pyörän kirkolle pari päivää sitten kun satoi, ja siitä lähtien on satanut. Tänä iltana se pitäisi saada kotiin, sillä huomenna en muuten pääse ajoissa kirkolle kun lähdetään Tampereella Lähetysjuhlille. Bussiin on ilmoittautunut vain 15 henkeä, joten takkiin tulee. Tänään yritän saada jotain selvää työpöydästäni. Minulla näyttää olevan niin, että kun on paljon töitä, olen oikein tehokas, mutta kun helpottaa, en meinaa saada mitään aikaan. Nytkin vaan pyörittelen papereita pöydällä. Pitäisi valmistella rippikoululeiriä, mutta leirin johtaja Juha on poissa eikä ole sanonut minulle mitä tunteja minun pitää valmistella. En ole niin pätevä, että osaisin lonkalta vetää 27 nuorella mielenkiintoisen tunnin.