Koko toukokuun iloitsin kauniista aurinkoisista päivistä.
Muistelin viime vuoden sateista kesää ja mietin, että pitää ottaa jokaisesta
aurinkoisesta päivästä kiinni. Nautin valoisuuden lisääntyessä ja iloitsin
auringonpaisteesta, joka tervehti minua aamuisin. Illalla istuin parvekkeella
ilta-auringon viimeisten säteiden osuessa koivun latvoihin ja häikäistyin
mahtavammasta bling blingistä, jonka rinnalla meidän maalliset valoshowt kalpenevat.
Minulla on pieniä tyttärentyttäriä, jotka ovat kaiken kiiltävän ja pinkin
perään. Mutta tuo luonnon kauneus yksinkertaisuudessaan voitti kaikki Glitterin
tuotteet ja esiintymislavojen spektaakkelit.
Sadetta ei siis tullut.
Sade ja sato ovat lähellä toisiaan. Vanha viisaus sanoo,
että ennen juhannusta sataa laariin, Juhannuksen jälkeen laarista pois.
Kun siis olen iloinnut sateettomista päivistä, se onkin
ollut jollekin toiselle katastrofaalista. Emme voi valita milloin sataa,
milloin paistaa. Lasten ollessa pieniä olimme Ahvenanmaalla kesälomalla.
Iloitsin, kun yöllä satoi ja samoin ripsautti sadekuuron kun istuimme lounaalla.
Muuten paistoi. Sellainenhan meille sopi.
Näistä sääasioista on paljon Raamatussa. Samoin näitä
tuntoja on ihminen kerryttänyt mm virsikirjaan.
Suuri osa on ihmiselle suotuisaa tekstiä kaikesta siitä
siunauksesta, mitä Jumala meitä luonnon välityksellä antaa.
|
Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa,
sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa. (Ps.
84:7)
Herra on
voimallaan luonut maailman, asettanut viisaudellaan maan paikoilleen,
levittänyt taivaan taidollaan. Kun hän käskee, taivaan vedet alkavat kohista.
Hän nostaa pilvet maan ääristä, lähettää salamat tekemään tietä sateelle, tuo
tuulen kammioistaan. (Jer.10:12-13)
|
Mutta on myös kertomuksia siitä, millä tavoin Jumala voi
käyttää luontoa puhuttelemaan ihmistä ja auttamaan häntä kääntymään pahoilta
teiltään. On myrskyä ja raekuuroja, on tulvia ja luonnonkatastrofeja. Joudumme toteamaan, että luonnonvoimat eivät ole hallittavissamme.
Elia kohtasi Jumalan luonnossa, vasta hiljaisessa huminassa
hän kuuli.
Herran ääni sanoi: "Mene ulos ja
seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi." Nousi raju
ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi
Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys,
mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. 12 Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut
tulessakaan. 12. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. (1.Kun. 19:11-12)
|
Minä ajattelen tosin, että Jumala toki on kaikissa elämämme
myrskyissä ja maanjäristyksissä ja tulenlieskoissa, mutta ne eivät ole hänen
viimeinen sanansa. Lopultakin hän puhuttelee meitä lempeästi ja hiljaisesti,
aina emme vaan huomaa sitä.
Olen kyllä ihmetellyt viikkokausien sateettoman kauden
aikana, että vaikka nurmikot ja pellot ovat kärsineet, niin luonto kuitenkin on
syvän kesäisen vihreää. Talvihan oli runsasluminen ja vedenpinta monessa
järvessä kymmeniä senttejä normaalia korkeammalla. Pohjavedet ovat riittäneet
puiden ja pensaiden juurille.
Jotenkin minussa kutkuttaa itsetutkimus siitä, mitä tämä
hengellisesti merkitsee. Minussa kuolee jotain vedenpuutteesta. Perususko kyllä
säilyy, se kumpuaa sieltä ikiroudasta, mutta hentojen nurmikukkien ja heinien
kuolema vie herkkyyttä ja synkkämielisyys pääsee voitolle. Onko näin?
Saamme rukoilla viljelijöiden ja samalla itsemme puolesta,
että satoa ei kohtaisi täydellinen tuho alkukesän vedettömyyden takia. Ja että
osaisimme laskea päivämme oikein.
27.6.2018