tiistai 18. toukokuuta 2010
Menierin tauti
Kävin kaksi viikkoa sitten korvalääkärillä ja hän määräsi nesteenpoistoainetta. Vaikka tautini ei ole antanut pahempia oireita viiteeen vuoteen, nyt on ollut epämiellyttävää tunnetta vasemmalla puolella ja korvalääkäri sanoi, että ethän sinä kuule sillä mitään. En ollut huomannut kuulon alenemista, koska oikean korvan kuulo on kuulemma parempi kuin kuuluisikaan. Pääsin sitten Hyksiin opetusryhmään, jossa kandit tutkivat ja professori viimeisteli. Hän kyllä sanoi, että jos tulee huimausta siitä lääkkeestä, niin pitää heti lopettaa. Aluksi yritin suolatonta dieettiä ja vähensinkin suolaa aika paljon, mutta juuri ulkona- tai einesten syöminen tekee sen mahdottomaksi. Lauantaina sitten aloitin sen diureettikuurin eikä aluksi tuntunut miltään. Eilen oli pientä väsymystä mutta tänään aamulla töissä tuli tosi paha olla. Vatsassa oli huono olo, hiki tuli pintaan ja maailma alkoi hämärtyä. Koko päivä on mennyt vähän heikosti. Olin vähän aikaa takkahuoneessa pitkällänikin ja nostin jalat ylös kun tuntui, että veri menee päästä. Pikkuhiljaa tässä jakselen. Eräs työkaveri tarjoutui viemään kotiin, mutta sinnittelen ja menen kohta omalla autolla, enää ei tunnu niin pahalta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti