perjantai 14. toukokuuta 2010

Hellepäivä

Uskomaton hellepäivä. Olin Tuulan päivillä Sahratiellä ja siellä istuttiin pihalla. Lämpöä on ollut joillakin paikkakunnilla jopa melkein 30 astetta. Työssä on alkanut sujua, sain tehtyä paljon rästitöitä, mutta vieläkin niitä on. Kävin apteekista nesteenpoistoainetta, jota korvaklinikan tohtori määräsi jo kaksi viikkoa sitten menierin taudin hoitoon. Vaikka itse olen sitä mieltä, että vasemmalla puolella päätä tuntuva kipu johtuu aivokasvaimesta tai vielä pahemmasta. Oli puhetta, että yritän ensin suolatonta dieettiä. Mutta sellainen ei onnistu ollenkaan, ellei itse tee kaikkea ruokaa, leivästä alkaen. Joten nyt sitten otan diureettia. Siitä taas voi olla seurauksena kaliumin puutetta, kramppia tai kihti. he he. Vein kirpputorille Valittujen Palojen kirjavalioita, ja siten sain ihan pikkuisen tilaa kirjahyllyyn. Töistä tultua luin lehtiä ja pesin parvekelasit. sen jälkeen olinkin niin väsynyt, että en jaksanut tehdä muutam. Minulla on kurinpalautus meneillään, yritän päästä eroon tietokonepasianssin pelaamisesta, joka on vienyt aivoni ihan turtaan tilaan. Tuula tulee huomenna ja minä menen Riitta K:n kanssa Turkuun. Joten kävin ostamassa vähän ruokaa Tuulalle. Aloin katsoa jotain hassua elokuvaa, mutta en tiedä jaksanko loppuun. Harrilta tuli tekstari, että hän on saanut veneen kunnostamisen loppuun. Viime vuonna olin hänen kanssaan sitä tekemässä, nyt hän ei enää halua minua mukaansa. Surullista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti