Kevät 2010

Taipaleen kanavan jälkeen on tapahtunut paljon. Olen ollut enimmäkseen yksin. Siis enhän minä ole yksinäinen, sillä minulla on perheeni, ystäväni ja seurakuntalaiset. Mutta se sydänystävä jätti. No, soittelemmehan me joka päivä, mutta suhde ei syventynyt niin luottamukselliseksi, että meistä olisi tullut pari. Aluksi kapinoin kovasti sitä vastaan, mutta nyt osaan ottaa jo rauhallisemmin: parempi yksin kuin epäluotettavassa suhteessa. Ei vainenkaan, ei ystäväni niinkään epäluotettava ollut, hänelle tuli vaan - kuten itsekin sanoi - jänis housuun. Ja kyllä minuakin olisi arveluttanut lyödä hynttyyt yhteen. Ihan paljon parempi hallinnoida omaa elämäänsä. Mutta kun hänestä olisi ollut se hyöty, että olisin saanut elämäni pysymään paljon paremmin järjestyksessä. Miten minulla aikaa riittikään niiden kahden vuoden aikana ravata hänen luonaan monta kertaa viikossa yleisillä kulkuneuvoilla? Onkohan se masennuksen oire kun olen koko talven illat käyttänyt tietokonepasianssin pelaamiseen. Sen enempää en ole saanut aikaiseksi. Nytkin on mennyt monta viikkoa, että en ole saanut siivoustakaan aikaiseksi. Tosin se tarkoittaa toisaalta myös sitä, että viikonloppuina on ollut ohjelmaa. Viime lauantaina oli Renne hoidossa muutaman tunnin ja Äitienpäivänä kävi Susanna perheineen kylässä. Joskus olen viikonloppuna töissä ja joskus käyn Mammun luona Lapinjärvellä ja Tuulan luona Hyvinkäällä.