Elokuun 2. päivä lähetettiin Lappeenrannan maistraattiin anomus äidin edunvalvonnan järjestämisestä. Sisarukset ovat sitä mieltä, että minä olen ainoa mahdollisuus, toiset eivät luota toisiinsa. Minuun näyttävät kaikki luottavan. Pari viikkoa sitten sieltä tuli kirje, että asia raukeaa, koska hoivakoti ei ole kolmesta pyynnöstä huolimatta lähettänyt lääkärintodistusta. Kävi ilmi, että maistraatti on pyytänyt todistusta kesäsijaislääkäriltä, joka ei ole koskaan äitiä nähnytkään ja on jo poistunut (ulkoistetun) lääkäriaseman palkkalistoilta. No koko rumba olisi pitänyt alottaa alusta, mutta armollisesti lupasivat vielä käsitellä. Kysyin, että olin ymmärtänyt että asian piti olla virkamiestyötä ja niin olikin. Nyt sitten eilen tuli uusi kysely, jokaiselle sisarukselle, että oletko edelleenkin sitä mieltä ja anna kirjallinen lupauksesi. -
Ei muuta mutta äidin asunto happanee ja kuluttaa viimeisetkin pienet säästöt, kun 90-vuotias dementikko ei sinne kuitenkaan enää koskaan muuta.
Olen muutenkin paljon miettinyt äitiä viime aikoina. Ihan samaa rataa tämä ihmisen elämä näyttää menevän: Paras vaan katsoa, miten vanhemmalle sukupolvelle käy, itse on kohta samassa jamassa ja samoissa kohtaloissa. Ei vaan haluaisi hyväksyä kohtalokseen sitä, että joutuu uudelleen vaippoihin, päivät kuluvat maaten vällyjen alla, kun koko ajan paleltaa eikä muista että kukaan olisi käynyt, vaikka reissuvihkosta nähdään, että joka viikko useampikin käy. Onneksi siellä paikkakunnalla on asumassa kolme sisarta ja heidän lapsiaan. Yksi siskontyttö käy annostelemassa lääkkeet, siskot käyvät ja ottavat pestäkseen pienet pyykit, jotka eivät kuulu (1700 euron) kuukausihoitomaksuun. Saisivat kyllä kuulua. Mutta kaikesta nipistetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti