lauantai 20. kesäkuuta 2009
Juhla ja juhannus
Suunnitelma A oli se, että torstainaamuna olisi polkaistu matkaan ja lähdetty Savonlinnaan veneelle. Harrilla on siellä sellainen 8 metrinen Bella. Mutta sääennuste lupasi ja piti lupauksensa: juhannuksena poliisin toivesää, sateista, kylmää - hyvä ettei lunta satanut. Olin todella pettynyt kun emme sitten lähteneetkään. Joten suunnitelma B. Se sisälsi torstaina siivousta kotona, sitten Harri tuli syömään siskonmakkarakeittoa ja illalla käytiin Esan, Elinan, Ella-Marian ja Elisen luona kylässä. Siihen liittyi "kiva" episodi; Harri lähti sinne, oli ollut puhetta että he siirtävät Esan taksin halliin ja hän käy siellä vaan nopeasti kahvilla. Minä jäin tekemään perunasalaattia. Vähän ajan kuluttua Esa soittaa, että mitäs sinä et tullut mukaan, että hän tulee hakemaan. Minä laittauduin valmiiksi - enkä päässyt ovesta ulos. Harrilla on tapana pitää ulko-oveaan takalukossa, ja takalukkoon se oli mennyt nytkin. Minulla ei ollut avainta, joten siellähän pysyin. Piti soittaa perään että tuokoon avaimen myös. Naurusta ei meinannut tulla loppua, kun Esa sanoi että "Ei kerrota lehdistölle". - Perjantaina siivottiin Harrin luona ja lähdettiin käymään Hyvinkäällä Tuulan ja Rikun luona. Mammu oli soittanut, että otanko Nellin hoitoon kun hänen pitää mennä töihin ja olin luvannut siksi päiväksi. Joten Antti toi Nellin ja lähdimme, ensin kaupan kautta ja sitten Myrtsin kautta hakemaan lisää vaatteita, ilma oli niin kylmä ja sateinen. Timo ja Astakin tulivat Urheilukadulle ja syötiin siinä. Harria oli ehditty myös pyytää ystävänsä luo lettukesteille ja kotimatkalla päätettiin, että minä jään Nellin kanssa sieltä pois. Mammu oli näet vaikuttanut niin stressaantuneelta puhelimessa että päätin ottaa Nellin yöskikin. Harrilla oli näet määrä mennä lauantaiksi ajamaan Esan taksia. Ilta meni Nellin kanssa ihan hyvin. Lauantaina nukuttiin varttia vailla kymmeneen, joten kirkkoon ei olisi ehditty, eikä Nelli olisi halunnutkaan. Katsottiin Risto Räppäri kahteen kertaan, jonka Tuula oli antanut lainaksi. Ja varsinainen yllätys oli kun Mammu ja Antti tulivat: he olivat ostaneet kultasormukset, eli oli menty sitten kihloihin! Juotiin siinä kahvit kun hakivat Nellia ja jälkeenpäin huomasin, että en tiedä Antin sukunimeäkään. Juteltiin Mammun ja oletettavasti Nellin ADHD:sta. Mammun hoidot on alkaneet ja hän on saanut apua lääkityksestä. Nelliä yritetään saada hoitoon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti