Eläkkeelle jäämisen tunnelmia:

Tänään aloitin jälkieni siivoamisen työpaikalla. Olin tänäkin vuonna rippileirillä ja jokaisesta leiristä on jäänyt mapillinen materiaalia. Nyt on silputtu sitten kaikki lippulappuset pois. Mutta muistoja ei silputa: Lukemattomat leiriläiset (vuodesta 2006 pari sataa ja sitä ennen varmaan saman verran), isoset, apuohjaajat, työkaverit: persoonia jokainen. Kaikkia muistoja ei voi julkistaa, mutta kun on toiminut opettajana kristinuskon eri osien suhteen, kuten uskonkappaleiden, raamatun, rukouksen sekä etiikan alan, koulukiusaamisesta maahanmuuttajien hyväksymiseen, niin kommentteja on tullut laidasta laitaan.

Muutenkin rippileirillä on aivan omanlaisensa kulku: Alkutapaamisissa katsellaan alta kulmien, että mikähän paikka tämä on, vanhempien tapaamiseen tulevat ne, joilla on myönteinen asenne rippikouluun ja he ovat kasvatusperiaatteista yleensä samaa mieltä kuin ohjaajat. Ensimmäiset päivät leirillä ovat melkoista järjestäytymistä, mutta melko pian nuoret huomaavat, että tässähän on selvä järjestys ja kyllä täällä pärjää. Sitten voidaan mennä toiseen äärimmäisyyteen ja saattaa tulla ylilyöntejäkin, mutta kaikista on selvitty ilman poliisin paikalle kutsumista.

Usein olen toiminut ensiapuvastaavana, eli EA-laukku on ollut minun huoneessani. Sieltä on haettu melkein pelkästään laastaria tai päänsärkytablettia, onneksi meidän leireillämme ei ole tapahtunut suurempia haavereita. Äidit ovat antaneet ohjeita lastensa lääkitsemiseen, joillakin on ollut lääkekuureja päällä ja lääkkeitten ottamisesta on muistuteltu. Kuumeisen lapsen vahtimiseen on mennyt muutaman kerran aikaa, mutta levolla on selvitty.

Alkuvuosina jännitin rippileirille menoa: en katsonut olevani kyllin pätevä opettaja opettamani asian suhteen enkä oppilaitten käsittelyn suhteen. Mutta persoonalla ja intuitiolla on menty eteenpäin. Leiriläisten palauterunot kertoivat ihan positiivista palautetta.

Se minua surettaa, että en ole osannut uskonasiaa edistää tahtomallani tavalla.  Omasta uskostani ja Raamatun lukemisestani olen saanut kertoa ja se on joitakin ihmetyttänyt. Mutta ihan suoraan en ole saanut/osannut sanoa niin kuin Jeesus, että jos ette tee parannusta, te ette pelastu. Se on Suomen kirkollisessa ilmapiirissä epäsuotavaa ja epädiplomaattista. Eikähän sitä sillä tavalla voi ilmaistakaan. Pitäisi osata esittää asia armollisesti ja positiivisesti. Pitäisi osata tehdä taivastie houkuttelevaksi. Mutta en ole osannut muuta kuin huokaista, että Pyhä Henki tulkitsisi opetuksemme kuulijalle sillä tavalla, että se koituisi hänen iankaikkiseksi pelastumisekseen.