Muistopuhe

Harrin muistopuhe 29.1.2011

Minä olen saanut olla todistamassa väkevää tapahtumaa: Ystäväni on kuollut ja olen saanut olla häntä saattamassa loppuun asti. Olen siitä kiitollinen ja tunnen itseni etuoikeutetuksi ja se on ollut minulle suuri kunnia. Siitä kiitän Aria ja Esaa.

Ystäväni Harrin lähtö oli kaunis. Hän ei nähtävästi joutunut kärsimään kipua, vaikkakin sydän kovasti teki työtä pysyäkseen hengissä. Hän sai lähteä ”hyvässä seurassa parempaan paikkaan”, kuten minua lohdutettiin.

Niin, parempaan paikkaan. Harri tiesi minne hän on menossa. Vaikkakin hän viimeisellä tapaamiskerrallamme sinä iltana jona hänet vatsaleikkaukseen vietiin, sanoi, että hän haluaisi vielä pari vuotta saadakseen nähdä pikkutyttöjen kasvavan.

Minusta meillä puhutaan liian vähän tästä paremmasta paikasta, taivaasta, jonne Jeesukseen uskovat Hänen armostaan pääsevät. Harrikin tiesi, että hän pääsee sinne vain armosta, ei mistään omasta ansiostaan, vaikka hyvä mies olikin ja yritti elää Jumalan tahdon mukaista elämää.

Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen taivaasta, että siellä ei ole kipua, ei tuskaa, ”ei kuolonvaaraa”, kuten Musta Saara –laulussa lauletaan. Harri oli todellinen Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi ainakin siinä, että samalla tavalla hänkin oli ”kipujen mies ja sairauden tuttava. En ole tuntenut ketään muuta, jolla olisi ollut niin monia perussairauksia ja vaivoja ja joka olisi joutunut käyttämään niin paljon lääkkeitä kipuihinsa. Muutaman kerran hän soitti yölläkin, kun ei voinut nukkua eivätkä kipulääkkeet auttaneet. – Mutta valittiko hän? Ei monikaan olisi uskonut hänen kärsivän niin kovasti.

Taivaassa me saamme uuden nimen ja uudet valkoiset vaatteet. Saanko kertoa oman ajatukseni siitä uudesta vaatteesta? Meillä luterilaisessa kirkossa konfirmoitavat pääsevät ripille valkoisessa albassa. Se on joskus sellaista kovahkoa, jäykkää kangasta. Erään kerran rupesin ajattelemaan, että tämä on vertauskuva siitä taivaan valkoisesta vaatteesta, mutta ei kuitenkaan ollenkaan samanlainen. – Lieköhän se taivaallinen vaate enemmänkin kuin valkoista silkkiä, joka heijastaa kaikkia kauniita taivaan värejä, niin kuin silkki tekee.

Taivaassa ei ole syntiä, eikä synnin seurausta. Tämä ajatus saa minun mielikuvitukseni lentämään. Emme joudu enää taistelemaan syntiä vastaan, kiusaukset eivät ole ylivoimaisia. Emme kärsi siellä myöskään siitä mitä pahaa ihmiset tekevät toisilleen.

Ulkonäöltään taivas on epäilemättä ihana paikka asua. Hes 47: 12 sanoo "Pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.”

Älkää minulta kysykö, miksi muka taivaassa tarvittaisiin lääkkeitä ja että onko tämä kuvausta taivaasta vai jostain muusta paikasta, mutta ainakin uskon, että elatuksen huolista saamme olla vapaita taivaassa. Harrikin alkoi jo vähän pelätä, että mitenkähän hän pärjää, kun taksituloja ei enää ole ja kuinka kauan kirjanpitofirmaa pystyy vielä pitämään, tulot alkavat pienentyä eikä eläke ole suuri. Näitten maallisten huolienhan kanssa me kaikki kamppailemme. Taivaassa ei tarvitse. Ehkä monien meidän sisäisten haavojen paraneminen vie aikaansa vielä taivaassakin ja siihen sitä lääkettä tarvitaan, en tiedä. Tai sitten kaikki on vaan sekunnissa parhain päin, eikä hankaluuksia edes muisteta.

Viimeinen asia, tai oikeastaan tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen joka tulee mieleen, on se, että taivaassa saamme tavata Jeesuksen. Siitäkin minulla on näkemykseni, vaikka saattaa olla, että kaikki näkemykseni osoittautuvat vääriksi kaiken ollessa paljon ihanampaa kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Mutta mitä se sitten on kun saa katsoa Jeesusta kasvoista kasvoihin? Luulisin, että minä haluaisin häpeästä painua maan alle siinä tilanteessa tajuten oman saastaisuuteni ja raadollisuuteni ja kaikenlaisen sopimattomuuteni Hänen seuraansa. Mutta katsoessani hänen kasvoihinsa näenkin sieltä sulaa rakkautta minua kohtaan. Minä tiedän, että hän tietää millaista tekoa minä olen ja silti Hän rakastaa ja hyväksyy minut. Olen kateellinen Harrille, jos ja kun hän nyt on saanut tavata Jeesuksen elävänä ja rukoilen, että itsekin saisin sen kokea.

Kristinusko ei ole sitä, että alballa yritetään peittää likaiset vaatteemme, vaikka ne omasta mielestämme olisivat parhaat juhlavaatteemme. Kristinusko on sitä, että Jeesus rakastaa meitä vaatteistamme huolimatta ja antaa meille uudet vaatteet, uuden mahdollisuuden, jopa jo tässä ajassa.

Valkoinen vaate on symboli siitä, että synnit on pesty pois Jeesuksen uhriteon kautta. Odotamme saavamme tavata Harrin taas kerran puettuna siihen valkoiseen vaatteeseen.