sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Sunnuntai

Aamulla nukuin myöhään, olen koko viikonlopun ladannut akkuja. Lähdin Harrin kanssa Saalemiin. Siellä oli kyllä hyvin Jeesus-keskeistä saarnaa. Käveltiin Kaisaniemen puistoon, jossa oli "Kaupunki kylässä"-tapahtuma. Kymmeniä erimaalaisia ystävyysyhdistyksiä, mitä kansallisuuksia vaan voi kuvitella Suomessa asuvan. Syötiin kevätkääryleet ja juotiin mangomehua, vähän eksoottista siis. Käyttövarat on kummallakin vähäiset näin kuun lopussa, mutta eipä ollut mitään sellaista, joka nyt olisi kiinnostanutkaan. Enemmän ne ovat ideologiset messut. Varmaan niihin yhdistyksiin olisi saanut liittyä, ainakin kannattajajäseniä jokainen etsii. Sitten tultiin Malmille ja laitettiin ruokaa. Tavallinen sunnuntaimenyy: uunissa paistettua lohta ja keitettyjä perunoita. Nyt laitoin lisäksi paistettuja herkkusieniä ja sipulia. Kyllä syömme terveellisesti. Harrin verenpaine meni alhaiseksi ja hän joutui mättämään kaksi suolatablettia. Minä taas saisin varoa suolaa, enkä laitakaan sitä paljon ruokaan. Ilta kuluu varmaan lukien ja TV:n äärellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti